tiistai 29. tammikuuta 2013

Lämmittäviä kukkia

Näitä olen haaveillut jo kauan tekeväni. Ja nyt ne lukee mun vuoden 2013 tehtävälistalla. Joten kukkia on tällä hetkellä valmiina noin nelisenkymmentä kappaletta. valmistuvat ihan hetkessä, ei ees huomaa kun on taas yksi valmiina. Olin ihanalla ystävällä kylässä ja siinä samalla valmistui viisi kappaletta lisää. Ohje on niin helppo ettei ole tarvinnut lukea kuin ensimmäisen kukan kohdalla. Ohjeen olen ottanut suurikäsityö lehdestä 4/2012 Afrikankukkapeitto.

Tästähän pitäisi siis tulla peitto. Ihan hirveä työ on vielä yhdistää kaikki 170 kukkaa ja päätellä kaikki. Mut ei pidä ajatella niin pitkälle. Nyt nautin näiden virkkaamisesta. Mikä parasta kukat vaihtavat väriä ihan huomaamatta. Sain nimittäin kaksi vyyhtiä ihanaa liukuvärjättyä lankaa. ja kukkien väri vaihtuu langan mukaan luonnonvalkoisesta harmaaseen ja harmaasta luumun väriseksi. Jää monta lankaa päättelemättä kun ei tarvitse vaihtaa kesken kukkaa eri värisävyjä. Ihan niin hyvin ei tietenkään kukka tule esille mutta minusta tulee hieno ihan näinkin.


                                                                 Marjo

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kaiku-tyyny

Uusi sisustustyyny ja juuri sellainen kuin olen kauanhaaveillut. Tällaisia olen vaan ihastellut muilla ja nyt sain inspiraation tehdä itselleni sellaisen. Mummu oli ostanut pari kerää novitan kaiku lankaa ja ei keksinytkään niille käyttöä ja lahjoitti minulle. Minä kyllä keksin, se oli ihan täydellistä tähän tarkoitukseen. Tämä tyyny kyllä huutaa kaverikseen jotain vaaleanpunaista. Mulla olisi kyllä vyyhti vaaleanpunaista matonkudetta jos vaikka kokeilisi siitä tehdä tyynyn. 




                                                                    Marjo

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pipoja

Pipoja ei ole koskaan liikaa

Ainakaan mulla. Tuntuu että hiukset ei taida olla aina niin edustavan näköiset, joten pipolla siitä selviää. Ja näitä trikoopipoja meidän perheestä löytyy jo aika paljon. Nyt kuitenkin tein itselleni tällaisen perus mustan trikoopipon ja ompelin siihen virkatun pienen pitsiliinan koristeeksi. Ja tykkäsin kyllä kovasti lopputuloksesta. 



                                                                          Marjo

Anniina Balleriina

Tästä tuli jotenkin niin suloinen hiirulainen. Ja oli niin ihana tehdä pitkästä aikaa kaksi kerroksista kakkua. 


Vaaleanpunaiseen teemaan sopien laitetaan vielä kuva viikonloppuna tehdyistä piparkakuista


                                                                                      Marjo

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Talvinen kakku

Sain toteuttaa syntymäpäiväkakkua ja toiveissa ei enää ollut hello kittyä eikä prinsessaa. Vaan jotain talvista ja yksinkertaisen kaunista. Tein kakkuun muutaman lumihiutaleen ja paljon erivärisiä helmiä, jotka liimailin valkoisen sokerimassakuorrutteen päälle. Lumihiuteleet ja helmet kuorrutin helmiäishohtojauheella.  Kakun väliin tein valkosuklaamoussen ja mansikkamoussen. Tällaisen kakun voisi tehdä omille synttäreillekkin..


                                                                  Marjo

lauantai 12. tammikuuta 2013

jääkiekkokaukalokakku

Haastellinen toteuttaa jos tiedot jääkiekosta on aikas kehnot. No onneksi netistä löytyi kuvia kaukalosta vaikka millä mitalla. Pitkään mietin toteutanko laidat jotenkin ja lopulta päädyin tulokseen etten laita niitä ollenkaan. Eiköhän tästä kuitenkin käy ilmi mitä se esittää ja on huomattavasta helpompi leikata kakkua.


                                                                       Marjo

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kahvikuppien uusi elämä

Tein löydön mummulassa vieraillessani. Löysin korillisen vanhoja kuppeja. Minusta näissä kupeissa oli jotain ihanan viehättävää vaikka missään nimessä en ole mikään retro juttujen ystävä. No Suunnittelin että voisin valaa kynttilän kupin sisälle. Ja sitten halusin tehdä niistä neulatyynyjä. Siniset ja kultareunaiset kupit olivat arabian kuppeja ja keltapalloiset ruotsalaisia. Vielä jäi muutama kuppi tuunausta vaille. Olisikohan jollain jotain kivaa ideaa mitä muuta näistä voisi tuunata?
Neulatyynykuppi. Leikkaa 2,5 kertaa isompi ympyrä kankaasta kuin kuppi on. Täytä vanulla ja harsi palloksi. Liimaa tyyny kuppiin ja valmista tuli. Kirjailin yksinkertaisesti vaan neulat tyynyyn, ilman sitä ne oli jotenkin tylsän näköisiä. Kankaiksi valitsin kotoa löytyviä tildakankaita.



                                                 
                                                                       Marjo

Ruokailutila

Ihana talvinen päivä oli pakko ikuistaa blogiinkin. Vaikka sehän olisi kuulunut viettää ulkona eikä sisältäpäin sitä kuvata. Mutta pakko oli laittaa paikkoja kuntoon keskimmäisen synttäreitä varten. Muutama tunti tämän kuvan ottamisen jälkeen pöydän alla oli muutama kilo popgornia ja karkkipapereita. 11 poikaa sai aikaiseksi aikamoisen sotkun. Nyt on sotkuista kuitenkin jo selvitty ja loppukuusta sama odottaa vanhimman synttäreitä ajatellen. Osaakohan vuoden vanhemmat pojat syödä siistimmin?



Täytyy esitellä tuolinpäällisenikin. Ostimme ihanan uuden valkoisen pöydän ja vanhat tuolimme olivat vielä käyttökelpoisia. Eivät vaan millään sopineet korkeakiiltoisen valkoisen pöydän kaveriksi. Ompelin jokaiseen hupun ja kirjailin ristipistoilla numerot koristeeksi kaikkiin. 

Marjo

tiistai 8. tammikuuta 2013

Nappi korviksia

Tilasin itselleni kakun koristeluun tarkoitetun muotin Täältä. Jossa oli pitsikuvioita ja nappeja. Muotti olikin loistava korvisten tekemiseen. Valitettavasti minulla ei ollut kuin viidet piikit eli en saanut heti käyttöön kuin viidet korvikset mutta enköhän niillä pärjää siihen saakka kun pääsen kaupunkiin ostamaan niitä lisää. Kokeilin vielä tehdä parit cup cake korvikset.  Aikas ihania tuli ainakin minun mielestäni.

    Tein siis nämä fimo massasta, joka on vähän niin kuin muovailuvahaa jota voi kovettaa uunissa. eli uuniin   120 astetta ja puoli tuntia.


                                                              Marjo

perjantai 4. tammikuuta 2013

Inspiraatiota

Tänään löysin postilaatikostani uuden suuri käsityö lehden. Lehden ulkoinen ilme oli muuttunut ja sisältö oli myös kokenut myllerrystä. Nopealla selauksella vaikutti ihan hyvältä ja jotenkin ehkä aavistuksen sekavalta mutta täytyypi tutkia uudelleen kun kerkeen syventymään, mitä uudistuksia lehteen on tehty.

Inspiraatiota ainakin tunnun lehdistä saavan. Tälläkin hetkellä minulla vaeltaa toistakymmentä lehteä pitkin kotia, koska selailen niitä koko ajan jos vaikka sittenkin löydän jotain mielenkiintoista ja inspiroivaa. Näille lehtikasoille suunnittelin tekeväni uuden lehtikorin. Mutta se huusikin villalankoja sisällöksensä. Joten saamansa pitää.

 Kori on tehty kauhavan kangas-aitan lilli ontelokuteesta ja Tällä ohjeella. Kävimme neidin kanssa lankakaupoilla ja hän sai valita itsellensä langan villatakkiin ja tietenkin vaaleanpunaisenhan hän valitsi. Takkiin tulee vielä lasihelmiä somisteeksi joten katsotaan laitetaanko niitä sitten valkoisina vai vaaleanpunaisina.


Marjo

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vaaleanpunaista virkkausta

Neidin huone pääsee ekana esittäytymään blogissani. Ja se hän on lempiväriäni eli vaaleanpunainen. Tein joulun väliviikolla hänelle uuden lattiatyynyn. Virkkasin valkoisesta, vaaleanpunaisesta ja harmaasta trikookuteesta tyynyn. ja siitä tuli todella ihana. Haluisin tehnä näitä enemmänkin. Pojatkin toivoivat itsellensä omat, pitää alkaa metsästämään jotain kivan väristä kudetta heille. Mattojen virkkausinnostuksen suuren suosion takia. Tiettyjen värien saanti tuntuu todella haastavalta. kun aloin näitä tekemään vaaleanpunaista löytyi todella hyvin ja nyt on ihan toinen juttu. Samoin on beigen ja ruskean sävyjen kanssa ja välillä valkoisenkin. No kalliimmalla saa kyllä mitä väriä vaan mutta tosiaan huomattavasti kalliimmalla.





Pikku-prinsessani huoneeseen olen virkannut isoäidin neliöistä päiväpeiton. Ja vauva nukkuu minun vanhassa nukensängyssäni, joka oli ennen kirkkaanpunainen. Maalasimme sen helmiäismaalilla vaaleanpunaiseksi ja laitoimme muutaman uuden pinnan ja pohjan. Ja vaaleanpunainen kudottu lastenpeitto oli neidillä pieninä todella suuressä käytössä. Villalangasta tehty peitto lämmitti ihanasti vaunuissa ja sopi todella hyvin neidin vaaleanpunaisiin vaunuihin. Aloin tekemään sitä kun aloin odottaa neitiä ja ajattelin etten saa sitä ikinä valmiiksi. Nallelangasta tehtynä sen tekeminen vei minulta muutaman kuukauden ainakin. Kahden lapsen kanssa kun en kovin paljoa kerinnyt yhteenmittaan neulomaan. Nyt peitto on neidin nukke leikeissä. 

                                                                     
                                                                        Marjo

Angry birdejä

Lapset halusivat joulupukilta angry bird pehmoja. Ja tein jokaiselle oman. Pikkaisen tiukille meni, liimailin vielä kolmelta yöllä possulle silmiä. Lapset olisivat halunneet lisää possuja niin, että voisivat sitten pommittaa niitä linnuilla. Ehkä pitää alkaa tehtailemaan niitä sitten lisää.


Nämä on tehty novitan joululehdessä olleella ohjeella. Aikas helppoja ja nopeita tehdä.

Lisää possuja tehtiin myös keskinmäisen synttärikakkuun

Marjo