tiistai 29. tammikuuta 2013

Lämmittäviä kukkia

Näitä olen haaveillut jo kauan tekeväni. Ja nyt ne lukee mun vuoden 2013 tehtävälistalla. Joten kukkia on tällä hetkellä valmiina noin nelisenkymmentä kappaletta. valmistuvat ihan hetkessä, ei ees huomaa kun on taas yksi valmiina. Olin ihanalla ystävällä kylässä ja siinä samalla valmistui viisi kappaletta lisää. Ohje on niin helppo ettei ole tarvinnut lukea kuin ensimmäisen kukan kohdalla. Ohjeen olen ottanut suurikäsityö lehdestä 4/2012 Afrikankukkapeitto.

Tästähän pitäisi siis tulla peitto. Ihan hirveä työ on vielä yhdistää kaikki 170 kukkaa ja päätellä kaikki. Mut ei pidä ajatella niin pitkälle. Nyt nautin näiden virkkaamisesta. Mikä parasta kukat vaihtavat väriä ihan huomaamatta. Sain nimittäin kaksi vyyhtiä ihanaa liukuvärjättyä lankaa. ja kukkien väri vaihtuu langan mukaan luonnonvalkoisesta harmaaseen ja harmaasta luumun väriseksi. Jää monta lankaa päättelemättä kun ei tarvitse vaihtaa kesken kukkaa eri värisävyjä. Ihan niin hyvin ei tietenkään kukka tule esille mutta minusta tulee hieno ihan näinkin.


                                                                 Marjo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti