keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Neiti 6-vee

Pitkästä aikaa taas blogin päivitystä. Olen kovasti koittanut miettiä, mites saisin blogistani sellaisen kuin oikeesti haluaisin. varmaan se pikku hiljaa muokkautuu, mutta kuitenkin haluaisin oikeesti saada enemmän sellaisia arjen asioita blogiini ja varsinkin niitä onnen asioita. Jotenkin kuvittelen itseni välillä aivan yltiö positiiviseksi niin haluaisin sen välittyvän myös blogi kirjoituksissani. Siis kyllähän minulla niitä huonoja päiviäkin löytyy mutta onnen asioita ainakin yritän joka päivä arjesta löytää. 
Esim. eilinen ja tämä päivä on ollut ihan huippu kivoja päiviä. Ekaksi mieleen palaa ihanien ystävien kanssa vietetyt hetket kahvikupin ääressä ja sitten lenkkipolku keskustelut. No lenkin varrelta voi tehdä myös löytöjä jotka aiheuttavat todellista iloa. löysin nimittäin kadonneen pölykapselini....

sitten niihin synttäreihin

Perhos kutsukortti mallin löysin netistä helppo ja nopea toteuttaa ja ainakin kutsun saaneet tykkäsivät

Pojilla on popkornipusseissa seikkaillut legohahmoja ja vihaisia lintuja ja neiti halusi hello kittyjä - yllättäen





Kitty pääsi kakkuunkin. Ehkä taas pieni kiire aiheutti sen, että kakku on aikas simppeli mutta neidin mieleinen kuitenkin.


No kerkesin kuin kerkesinkin tekeen ees muutaman pom pomin. ohjeen katsoin täältä

Marjo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti