perjantai 16. elokuuta 2013

kesän kuulumisia...

Vaikka kesälomalla olo olikin ihanaa on ihana palata arkeen. Silti on pakko vähän muistella muutamia kesän menoja.
särkänniemessä oli niin ihanaa. ja mikä vaiva oltiin nähty uuden koiramäen eteen. Se oli kyllä hieno juuri sellainen kuin pienenä kirjoja lukiessani olisin voinut kuvitellakkin ja ne kaupat jos kaikki ei olis ollut niin kallista niistä ois voinut jotain ihanaa ostaakkin :) Sitten musta on alkanut kehittymään varsin vakavastiotettava Futis-äiti. Todella huomattava osa vapaa-ajastani tuntuu kuluvan jalkapallon parissa ja juurikin siellä katsomossa kannustamassa omia poikiani. En ois vielä muutama vuosi tätäkään itsestäni uskonut. Mut noi peli reissut koko perheen voimin tehtynä tuntuu kyllä tosi kivoilta.
Jos kotona ei oo tuntunut olevan tarpeeksi tekemistä ollaan sitten lähdetty varsinaiselle "työleirille" eli mökille. Siellä riittää vielä puuhaa ennen kuin mistään mökkeilystä voidaan puhuakkaan. Onneksi mulla on pikku apulaisia ja tässä niistä innokkain mun kanssa maalauspuuhissa
Yksi ikimuistettava päiväkin kesään osui. Nimittäin 10-vuotis hääpäivä. Se piti sisällään piknikkiä merenrannalla ja käsikädessä kuljeskelua merenrannalla ja metsässä ja oli niin yltiö romanttista ja ihanaa. Noin ihanii juttui kyllä sais olla enemmän kuin kerran kymmenessä vuodessa. Mut onneksi niitä onkin.... Ja näin ihanan hääpäivä kimpun sain.
Piti vielä päivitella kakku kuulumisia on tullut tehtyy niitäkin kesällä mut ehkä sitten seuraavaksi niitä nyt pitää lähtee pyöräilemään ja hakemaan pikku-neiti eskarista. niillä on ollut tänään metsäretki. Eka viikko eskarissa on kyllä mennyt hienosti. Vain kerran olen unohtanut reppuvihon kotiin ;) Marjo

Kesä juttuja

Mummulassa oltiin taas lampaita katselemassa ja kovasti olivat kasvaneet. Sitten innostuttiin lähtee mansikkamaalle keräileen mansikoita. Keräsin pikkuneidin avustuksella 20 kiloo ja niiden perkaamiseen meni ikä ja terveys...

Marjo

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pumpuli ja Hertta


Nyt tulee sekalainen kertomus vähän kaikesta. Blogia en oo hetkeen päivitellyt ja nyt on niin monta juttua esiteltävänä. Mut ehdottomasti kaikista ihanin juttu on mummulan uudet asukkaat.



Vasemman puoleinen on Pumpuli ja oikealla on sitten Hertta.

Lampaat olivat vielä kovin säikkyjä varsinkin meitä aikuisia kohtaan. Lapsista tuntuivat kyllä tykkäävän. Ja ne oli niin ihania toivottavasti päästään pian niitä uudelleen katsomaan. 



Mummulassa tuli muutaman kerran pulahdettua uimaankin. Ja vesi oli kyllä ihanan lämmintä.


Sitten täytyyhän jotain käsityötäkin kesällä keretä tekeen. Tää ihanuus päätyi kyllä muualle kuin omaan kotiini ja unohdin siinä kiireessä kuvatakin tämän, mut onneksi pääsin kyläilemään ja kuvaamaan tekeleeni.



 Pikkukasvihuoneestani laittelen kuvia varmaan joka tekstiini. Olen vaan niin iloinen tästä. Ja kun siellä tuntuu kasvitkin viihtyvän, että satoa saan pian alkaa odottelemaan. 



 Clilissäkin näkyy jo selvästi pienen pieni alku. Tää on oikeesti tässä kasvijutuissa se ihanuus kun joka päivä huomaa jotain tapahtuneen. 

Mansikassakin on jo ihan hirmuisesti alkuja.
 Täytyy kohta alkaa viritteleen verkkoa päälle ettei linnut vie niitä.

 Juhannusruusunikin alkoi kukkimaan, pitää mennä leikkaamaan muutama oksa maljakkoonkin. Tykkään niin paljon valkoisista kukista, et näistä pitää saada nauttia sisälläkin.


Marjo


torstai 23. toukokuuta 2013

Muutama kakku

Kakun väreistä jo arvaa että nämähän menivät tytöille. isommalle ja pienemmälle. 
Pitäisi vaan hankkia uusia välineitä, kakkujen teko jos joku on "välineurheilua". Ja aikaa vievää puuhaa mutta joskus sitä on kyllä aidosti iloinen valmiista tuotoksesta. 





Marjo

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mekkoja

Löysin mummun aarteista ihanat verhot. Verhoiksi en siis niitä olisikaan halunnut vaan neidille hameeksi. Kävin lainaamassa kirjastosta mekkotehdas kirjan ja mekon toteutin Riine-mekon mukaan. Harmi vaan että mekosta tuli pikkuisen liian iso. tein sen 122 kaavan mukaan. No enköhän saa neidin sitä käyttämään kuitenkin. Ja siitä se innostus sitten lähtikin. Eilen on koko päivän surissut meillä ompelukone samalla tein kirjasta muutaman nuken mekon ja sitten kokeilin tilda kirjasta muffinsseja. Niitä ajattelin antaa neidin uuteen kesäkahvilaan leikkeihin. Kun kesäkahvilan avajaisia vietetään laitellaan kuvia sieltäkin. 






 Verhossa oli pitsit valmiina joten jätin ne helmaan ja hihoiksi ei kangas rittänyt. Mutta perus valkoinen sopi hyvin. 



Sitten ne syötävän suloiset muffinit. Marimekkoa ja tilda kangasta käytin. pohjalla on muovirakeita joten pysyvät hyvin muodossansa. 


Sitten viimeiseksi vielä kurkistus kasvimaalleni. Rukolat alkavat olla jo ihan hyvässä kasvussa jätin tilaa viereen uudelle sadolle jonka istutan varmaan ensi viikolla. 

Marjo

tiistai 14. toukokuuta 2013

Virkattua ja maalattua...

Tuli virkattua matto. Hyvin pikkuinen kylläkin. Pikkusiskollani oli synttärit ja äkkiä oli keksittävä lahja. No tähän ei mennyt kuin yksi ilta ja aamu. Onneksi ei mennyt enempää sillä aloitin tämän tekemisen syntymäpäivää edeltävänä iltana. Matto on tehty trikookuteesta. marketta mallin mukaan.

 Ja sitten nämä maalatut. Pari synttärikakkua tuli tehtyä malaamalla marsipaanille tuhkimo ja joku salibändijuokkueen logo.




Marjo

maanantai 13. toukokuuta 2013

Puutarha...

Ihanaa kevättä...

Yleensä en ole vielä tahän aikaan laittanut kesäkukkia, mutta nyt en voinut vastustaa tätä hortensiaa vaan se oli pakko pelastaa kaupasta kotiin. ja olihan sille ostettava uusi korikin. 


Ja minulla on niin hirveä kasvimaa innostus ja se ehkä johtuu uudesta kasvihuonekaapistani ja kasvimaan väliin laitetuista pihalaatoista. Nyt on puitteet sellaiset kun halusinkin, nyt vaan ne taimet ja sitten sadonkorjuuta odotellessa.

Tästä se lähtee uusi puutarhalapio ja kasa yrttejä ja salaattia




Minulla on tällaiset tornit mansikkamaana ja yrttipenkkinä. Ja niihin olen enemmänkuin tyytyväinen. Äiti teki minulle ensimmäisen ja aviomieheni teki toisen ja loput samaan tyyliin sopivat istutusaltaat. Olen nähnyt puutarhalehdissä tällaisia kasvimaakylttejä ja ihanan aurinkoisena päivänä sain inspiraation toteuttaa sellaiset itsellenikin. Maalasin kyltit liitutaulumaalilla mutta en tehnyt tekstejä liidulla. Sade oisi kuitenkin huuhtonut ne samantien, joten pienellä sudilla ja talomaalilla kirjoitin nimet kyltteihin. Näitä on niin helppo tehdä lisää sitä mukaa kun keksin uusia kasveja puutarhaani. Ja näitähän voin käyttää kuitenkin aina uudestaan.  




Nyt istuttelin paljon erilaisia yrttejä ja niitä varmaan eniten tulee käytettyäkin. ja tänä vuonna kokeilen kasvattaa tomaattia ja paljon erilaisia salaatteja. Katsotaan saanko niitä syötäväksi asti vai ehtiikö etanat ensin...




Viimeiseksi vielä kuva kasvihuone kaapistani. Se on siis väsätty vanhoista ikkunoista. ja sisälle laitan kasvamaan tomaattia, chiliä ja paprikaa. Ainakin....

Marjo