torstai 23. toukokuuta 2013

Muutama kakku

Kakun väreistä jo arvaa että nämähän menivät tytöille. isommalle ja pienemmälle. 
Pitäisi vaan hankkia uusia välineitä, kakkujen teko jos joku on "välineurheilua". Ja aikaa vievää puuhaa mutta joskus sitä on kyllä aidosti iloinen valmiista tuotoksesta. 





Marjo

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mekkoja

Löysin mummun aarteista ihanat verhot. Verhoiksi en siis niitä olisikaan halunnut vaan neidille hameeksi. Kävin lainaamassa kirjastosta mekkotehdas kirjan ja mekon toteutin Riine-mekon mukaan. Harmi vaan että mekosta tuli pikkuisen liian iso. tein sen 122 kaavan mukaan. No enköhän saa neidin sitä käyttämään kuitenkin. Ja siitä se innostus sitten lähtikin. Eilen on koko päivän surissut meillä ompelukone samalla tein kirjasta muutaman nuken mekon ja sitten kokeilin tilda kirjasta muffinsseja. Niitä ajattelin antaa neidin uuteen kesäkahvilaan leikkeihin. Kun kesäkahvilan avajaisia vietetään laitellaan kuvia sieltäkin. 






 Verhossa oli pitsit valmiina joten jätin ne helmaan ja hihoiksi ei kangas rittänyt. Mutta perus valkoinen sopi hyvin. 



Sitten ne syötävän suloiset muffinit. Marimekkoa ja tilda kangasta käytin. pohjalla on muovirakeita joten pysyvät hyvin muodossansa. 


Sitten viimeiseksi vielä kurkistus kasvimaalleni. Rukolat alkavat olla jo ihan hyvässä kasvussa jätin tilaa viereen uudelle sadolle jonka istutan varmaan ensi viikolla. 

Marjo

tiistai 14. toukokuuta 2013

Virkattua ja maalattua...

Tuli virkattua matto. Hyvin pikkuinen kylläkin. Pikkusiskollani oli synttärit ja äkkiä oli keksittävä lahja. No tähän ei mennyt kuin yksi ilta ja aamu. Onneksi ei mennyt enempää sillä aloitin tämän tekemisen syntymäpäivää edeltävänä iltana. Matto on tehty trikookuteesta. marketta mallin mukaan.

 Ja sitten nämä maalatut. Pari synttärikakkua tuli tehtyä malaamalla marsipaanille tuhkimo ja joku salibändijuokkueen logo.




Marjo

maanantai 13. toukokuuta 2013

Puutarha...

Ihanaa kevättä...

Yleensä en ole vielä tahän aikaan laittanut kesäkukkia, mutta nyt en voinut vastustaa tätä hortensiaa vaan se oli pakko pelastaa kaupasta kotiin. ja olihan sille ostettava uusi korikin. 


Ja minulla on niin hirveä kasvimaa innostus ja se ehkä johtuu uudesta kasvihuonekaapistani ja kasvimaan väliin laitetuista pihalaatoista. Nyt on puitteet sellaiset kun halusinkin, nyt vaan ne taimet ja sitten sadonkorjuuta odotellessa.

Tästä se lähtee uusi puutarhalapio ja kasa yrttejä ja salaattia




Minulla on tällaiset tornit mansikkamaana ja yrttipenkkinä. Ja niihin olen enemmänkuin tyytyväinen. Äiti teki minulle ensimmäisen ja aviomieheni teki toisen ja loput samaan tyyliin sopivat istutusaltaat. Olen nähnyt puutarhalehdissä tällaisia kasvimaakylttejä ja ihanan aurinkoisena päivänä sain inspiraation toteuttaa sellaiset itsellenikin. Maalasin kyltit liitutaulumaalilla mutta en tehnyt tekstejä liidulla. Sade oisi kuitenkin huuhtonut ne samantien, joten pienellä sudilla ja talomaalilla kirjoitin nimet kyltteihin. Näitä on niin helppo tehdä lisää sitä mukaa kun keksin uusia kasveja puutarhaani. Ja näitähän voin käyttää kuitenkin aina uudestaan.  




Nyt istuttelin paljon erilaisia yrttejä ja niitä varmaan eniten tulee käytettyäkin. ja tänä vuonna kokeilen kasvattaa tomaattia ja paljon erilaisia salaatteja. Katsotaan saanko niitä syötäväksi asti vai ehtiikö etanat ensin...




Viimeiseksi vielä kuva kasvihuone kaapistani. Se on siis väsätty vanhoista ikkunoista. ja sisälle laitan kasvamaan tomaattia, chiliä ja paprikaa. Ainakin....

Marjo


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Marttojen käsityöilta

Vietimme tässä taannoin ihanaa käsityöiltaa marttahengessä.
Virkkauksen ollessa niin ihanaa valittiin se illan teemaksi ja kyllähän kaikkea ihanaa saimme aikaiseksikin.
Matonkuteesta valmistuu kori aikakin tunnissa ja itse olen aivan hurahtanut virkkaamaan tiskirättejä. Ne vasta nopeasti valmistuvatkin. Tällaisia iltoja pitäisi olla useamminkin leppoisaa yhdessä oloa, mutta kuitenkin saa samalla jotain konkreettista valmiiksi.


Marjo

maanantai 15. huhtikuuta 2013

200 sytykeruusua myöhemmin....


Vaikka kevättä kohden kovaa vauhtia jo mennäänkin.
 Niin silti meidän perheessä on käyttöä sytykeruusuille. Päätin kerrankin ahkeroida kerralla enemmän ja kyllähän näitä tehdessä ihan koko ilta sitten menikin. Muuten kivaa puuhaa, vaatii vaan kärsivällisyyttä odottaa että vanhat kynttilät sulaa vesihauteessa. Käytin siis näihin kaikki mummulta saadut vanhat kynttilät ja koitin sulatella niitä aina sopivien värien kanssa. Joten ruusuja tuli valkoisista punaisiin ja liiloja ja ruskeita ja kaikkee epämääräisen värisiä niiden välistä. Pääasia kuitenkin kaikkien kohdalla tuntuu toimivan eli sytyttävät kyllä hienosti puut minkävärisinä tahansa. 





 Toivottavasti pihallani kukoistavat ruusuköynnökset on talven jäljiltä hengissä ja saan nauttia punaisista ruusuista myös kesällä...

Marjo



torstai 7. maaliskuuta 2013

Valokuvia....

 Ihanaa aurinko paistaa ja räystäiltä tippuu vettä.. Tulispa jo kevät. Ja tulisipa jo lenkkeilyinnostus. Sitä odotellessa voi vaikka sisustella kotia. Muutama uusi kori on tullut tehtyä trikookuteesta.

Autotallissakin on pari mun projektia käynnissä. Löysin kotoa ihanan pikkuisen ikkunan jossa on karmitkin paikoillaan. 



Vähän hiomapaperia ja maalia pintaan. Ja käytiin tänään ystävän kanssa tarra kaupoilla ja meinasi olla päätös ongelmia tekstin suhteen. Mutta tähän sitten päädyin. Ajattelin tätä mein makuuhuoneeseen tummaa seinää vasten et toi valkoinen teksti erottuu siitä hyvin. Karmit siis laitan vielä takaisin, mut ne tarvii vielä maalia pintaan.


Haaveissani on ollut laittaa kuvia portaikkoon. Ja viikonloppuna ilmestyikin uusia valokuvia vähän joka puolelle kotia. Ostin jo aikaisemmin tiimarin euron kehystarjous päviltä kasan valkoisia kehyksiä. Sama tarjous on tälläkin hetkellä tiimareissa. Et pitäisköhän hekee vielä muutama kehys tulevaisuutta varten. 


Ihanaa oli myös perhekerhossa otettu äiti tytär kuva joka pääsi uusiin kehyksiin ja kiitos ystäväni, ihanaan valkoiseen telineeseen. 


Ihanaa kevättä toivotellen 

Marjo